Mahdollisesti hiukan pöllähtänyt pikku tonttu;) |
Me ollaan ilmottauduttu rally-tokon valmennusviikonlopulle ja se saadaan/saatiin joulahjaksi:) http://www.kennelliitto.fi/sites/default/files/attachments/rally-toko_valmennusviikonloppu_2017_mainos.pdf
Chillle joululahjaksi on sen tarvitsema matkajuomapullo, herkkuja ja leluja. Chilin mielestä lahjoista parhain tulee varmaankin olemaan jättikokoinen kaalimato sittarista:D Mitä isompi lelu ja enemmän pumpulia sen parempi!
Mä oon toivonut meille vähän kaikenlaista mm. koirien tekohampaita... mutta realistisemmat ovat ehkä semmoiset tötsät joilla voi harjotella esim. ruutua, merkinkiertoa tai rallyn liikkeitä ja nutrolin senioriöljyä! Siitä päästäänkin siihen että olen ajatellut aloittaa jonkun öljyn syöttämisen varsinkin Chilille. Sekin alkaa kuitenkin ikääntyä ja öljyn pitäisi ehkäistä aika monia asioita. Päädyin juuri senioriöljyyn vaikka Chili nyt ei vielä ihan seniori olekkaan, sillä sitä voi kyllä käyttää aktiiviselle koiralle jo aiemminkin. Ajattelin myös että seniori olisi meidän kohdalla parempi kuin sportti, koska ei Chili nyt muutenkaan mikään oikea urheilukoira ole, joka treenaisi monta kertaa viikossa raskaasti ja tavoitteellisesti. Aikomuksena on ostaa myös fullolife calmer öljyä, jos ei sitä joululahjaksi tule. Sitä voi käyttää ennen jännittävää tilaisuutta Chilin kaltaisille helposti stresaaville koirille.
Haluaisitteko jotain erikoispostauksia, jos haluatte niin mitä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti